Viime viikkoina pirteämpiä otteita esittänyt JoPS nappasi toisen perättäisen kotivoittonsa lauantaina. Keskuskentän nurmelle vieraaksi saapunut jyväskyläläinen FC Blackbird sai lähteä kotimatkalle tyhjin käsin JoPSin otettua täydet sarjapisteet lukemin 2-1 (1-1). JoPSin sankari oli molemmat täysosumat viimeistellyt Timo Voutilainen.
Edellisenä viikonloppuna Joensuussa SC Riverballin vieraana selkeän tappion kärsinyt "Böördi" tuli ottelun alkuun sisuuntuneena ja vastasikin ottelun avausosumasta. Peli oli ehtinyt vanheta ainoastaan kuusi minuuttia, kun Jose Ikosen laukaus upposi JoPS-maalin alakulmaan.
Aikaisesta takaiskumaalista huolimatta kotijoukkueen päät eivät kuitenkaan notkahtaneet, vaan JoPS aloitti vyöryttämään hyökkäyksiään kohti vieraiden maalia. Parin hukatun tilanteen jälkeen palkinto saatiin 19. minuutilla, kun Timo Voutilainen karkasi läpiajoon ja sijoitti tasoituksen.
Molemmat joukkueet pyrkivät hanakasti maalintekotilanteisiin tämänkin jälkeen. Vieraiden paras paikka nähtiin aivan toisen jakson alussa, kun Antti Glad pääsi jatkamaan keskityksen lähietäisyydeltä kohti JoPS-maalia. JoPS-veskari Mikko Sokkanen onnistui kuitenkin selvittämään tilanteen hienolla reaktiotorjunnallaan.
JoPS pääsi hyville maalintekopaikoille jopa vieraita useammin. Timo Voutilaisen yritykset lähietäisyydeltä kilpistyivät maalivahti Riku Uus-Leponiemen torjuntoihin ja Hans Ekroosin yritys kulmapotkun jälkitilanteesta osui maalikehikkoon.
Ottelun ratkaisu nähtiin noin varttia ennen päätösvihellystä. Pirteällä pelipäällä ollut Voutilainen karkasi jo ties monennenko kerran vieraiden puolustukselta ja tällä kertaa mies ei erehtynyt. Voutilaisen päivän toinen ja kauden viides osuma syntyi jälleen sijoituksella ohi vastaantulossaan epäröineen Uus-Leponiemen.
Viimeiset neljä otteluaan ilman tappioita pelannut JoPS jatkaa kauttaan viikon kuluttua sunnuntaina, jolloin joukkue matkaa Äänekoskelle sarjan hännillä olevan Huiman vieraaksi.
Joensuun Palloseura otti komean kotivoiton lauantaina, kun Jyväskylän seudun palloseura kaatui lopulta maalein 4-1 (2-1),
Ensimmäinen 10 minuuttia kamppailtiin tasaisissa merkeissä, eikä vaarallisia tilanteita nähty kummassakaan kenttäpäädyssä. JPS aloitti maalinteon ottelun 12. minuutilla, kun JoPS:n huonosta purkupallosta alkanut vastahyökkäys painui vastustamattomasti maaliin, siirtäen vierasjoukkueen johtoon. JoPS ei näyttänyt lannistumisen merkkejä, vaan rupesi liikuttamaan palloa nopeammin ja oli terävänä kaksinkamppailuissa. Tasoitusmaalia edelsi kyseenalainen tilanne, jossa tuomari tulkitsi JPS:n maalivahdin pitäneen palloa liian kauan käsissään. Näin ollen JoPS pääsi halvalla tasoihin, Iiro-Pekka Naakan osuessa vapaapotkusta. JoPS sai maalista lisää virtaa ja karkasi johtoon - Timo Voutilainen teki oikea-aikaisen pystyjuoksun ja Raino Harinen tarjoili Timon läpi. Voutilainen kiitti ja kumarsi JoPS:lle 2-1 taukojohdon.
Toinen puoliaika alkoi jälleen tasaisissa merkeissä. JPS oli lähtenyt vierasotteluun ilman vaihtomiehiä, joten JoPS oli toiselle puoliajalla mentäessä etulyöntiasemassa. JoPS oli terävämpi kaksinkamppailuissa ja se alkoi hallita ottelua. Helpottava 3-1 maali tuli hyvän hyökkäyksen päätteeksi, kun Eemi Porento napautti pallon voimalla takakulmaan. JoPS suoritti vielä muutaman vaihdon ja hallitsi ottelua loppuun asti. Lisäajalla Kristian Levy vielä koristeli loppulukemiksi 4-1.
Joensuun Palloseura sai yhden historiansa kovimmista selkäsaunoista kun FC Vaajakoski vieraili keskuskentällä viime lauantaina. Lopputulos kirjattiin 0-10. JoPS:n paletti oli alkuminuuteista asti varsin sekaisin, eikä se päässyt peliin mukaan missään vaiheessa. 14 minuutin kohdalla FCV karkasi jo 0-3 johtoon, joten synkkä iltapäivä oli tiedossa. Ja sitä se toden totta olikin: FCV ei ottanut jalkaa kaasulta vaan tylytti kotijoukkuetta kerta toisensa jälkeen. JoPS:n tilanne on todella tukala, sillä kaksi viimeistä ottelua se on hävinnyt maalierolla 0-18!
Joukkueella on nyt viimeistään peiliin katsomisen paikka, sillä mollivoittoinen syöksykierre on pysäytettävä mitä pikimmin. Seuraavan kerran joukkue pelaa perjantaina kun se kohtaa SC Riverball:n vieraskentällä. Tuohon otteluun on JoPS mahdollisesti saamassa kaivatun pelaajan, joka ei tällä kaudella ole vielä pelannut.Joensuun Palloseura palasi kolmen viikon mittaiselta ottelutauolta ja syyskierroksen ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Kurkimäen Kisa. Hyvästä taistelusta huolimatta KuKi kampesi rinnalle ja ohi. Ottelu päättyi JoPS:n harmiksi 2-1 (0-1) tappioon.
Tämän jälkeen JoPS kohtasi sarjaa johtavan paikallisvastuksensa JIPPO:n, joka kuritti JoPS:aa lopulta lukemin 8-0 (2-0). JoPS koki karmean selkäsaunan ja lukemat repesivät karmiviksi viimeisen 20 minuutin aikana.
Lisäksi valmennusjohdossa on tapahtunut muutoksia: Juha Maaranen jättäytyi pois joukkueen toiminnasta ja näillä näkymin loppukauden joukkuetta valmentaa maalivahti Jussi Nevalainen.
Joensuun Palloseura kohtasi Savon Pallon reilu viikko sitten perjantaina 7.7. SaPa oli tyly vierailija ja nappasi täyden pistepotin 1-4 (0-3) lukemin.
Ottelu alkoi tunnustellen, mutta jo varsin alusta asti oli selvää, että SaPa hallitsee palloa ja JoPS joutuu tyytymään vastahyökkäyksiin. Ottelun ensimmäinen puoliaika mentiin pitkälti vierasjoukkue SaPa:n hallinnassa ja se rokotti kotijoukkuetta peräti kolme kertaa noin 28 minuutin aikana. Ensimmäinen maali oli varsin kyseenalainen, sillä SaPa:n saama kulmapotku näytti menneen suoraan JoPS:n maaliin. TIlanteessa rikottiin selkeästi JoPS:n maalivahti Jussi Nevalaista, mutta päätuomari kommentoi maalin jälkeen ettei nähnyt miten maalivahtia estettiin ja osoitti kohti keskiympyrää - 0-1. Hetkeä myöhemmin SaPA iski nopealla vastahyökkäyksellä tilanteeksi jo 0-2, Ennen kun pelikello näytti puoltakaan tuntia, oli tilanne jo 0-3. Kaamea ensimmäinen jakso päättyi ja samoissa lukemissa siirryttiin tauolle. JoPS:lla oli paljon mietittävää kopissa ja rutkasti parannettavaa toiselle jaksolle.
Toinen jakso jatkui SaPa:n hallitessa kenttätapahtumia, mutta myös JoPS pääsi hiljalleen peliin mukaan muutettuaan hieman ryhmitystään ja tehtyään muutaman vaihdon puoliajalla. JoPS sai luotua enemmän hyökkäyksiä, mutta huolellisuus ja röyhkeys viimeisellä kolmanneksella olivat kadoksissa. SaPa kuittasikin tilanteeksi 0-4 alati vaarallisen Dimitri Klimovin toimesta. Laihaa lohtua JoPS:lle tarjosi Raino Harinen, joka napautti loppulukemiksi 1-4.
JoPS esitti kauden huonointaan SaPaa vastaan ja tappio oli siltä osin väistämätön. Jatkossa otteiden on parannuttuva huomattavasti. Seuraavan kerran JoPS pelaa KuKi:n vieraana 28.7.
JoPS kukisti Äänekosken Huiman lopulta varsin selvin 5-1 lukemin. Aurinkoisella Keskuskentällä nähtiin varsin viihdyttävä ja erikoinen ottelu.
Ensimmäinen puoliaika alkoi JoPS:n hallitessa kenttätapahtumia ja se vyörytti hyökkäyksiään kohti Huiman maalia. Noin 7 minuuttia oli pelattu kun kolmas peräkkäinen kulmapotku löysi tiensä Raino Harisen jalkaan, joka ohjasi komeasti kotijoukkueen 1-0 johtoon. JoPS jatkoi pyörittämistään ja erittäin pirteän ottelun pelanneet Timo Voutilainen ja Jere Simanainen aiheuttivat päänvaivaa Huiman puolustajille jatkuvalla syötöllä. Huima oli lähellä tasoitusta kun heikosti rakenneltu JoPS:n lyhyt kulmapotku aiheutti Huimalle vastahyökkäyksen ja läpiajon, mutta Huiman hyökkääjän viimeistely-yritys painui ohi takanurkan. Tämän jälkeen JoPS jatkoi painamistaan ja Jere Simanainen onnistui pujahtamaan muutamasta puolustajasta ohi ja murtautui Huiman boxiin. Simanaisen syöttö oli millintarkka, etutolpalle rynnänneelle Timo Voutilaiselle, joka sivalsi tolpan kautta tilanteeksi jo 2-0. Huima sai ensimmäisen jakson loppuun muutaman vaarallisemman tilanteen, mutta JoPS siivosi ja tauolle mentiin turvallisen tuntuisesti 2-0 tilanteessa.
Toinen puoliaika alkoi tunnustellen, joskin pallonhallinta siirtyi vierasjoukkueelle. JoPS:n valmentaja Juha Maaranen reagoi tilanteeseen tekemällä muutamia vaihtoja ja samalla kotijoukkue muutti hieman ryhmitystään. Vääntö jatkui tasaisena, vaikka Huima hallitsi edelleen palloa. Huima oli lähellä maalintekoa kun hyvä keskitys löysi tiensä JoPS:n linjan taakse. Hyökkääjän pusku napsahti JoPS:n onneksi tolppaan ja takaiskulta vältyttiin. Hetkeä myöhemmin nähtiin varsin kyseenalainen tilanne, jonka kaikki paikalla olleet muistavat varmuudella pitkään. Loukkaantuneen Huima pelaajan mennessä huollettavaksi peliä jatkettiin erotuomaripallolla. Pallo oli tarkoitus palauttaa Huiman maalivahdille, mutta vielä mitä: Kristian Levy kiskaisi puolivolleysta suoraan maaliin yli hölmistyneen Huiman maalivahdin ja tilanteeksi 3-0. Varsin kyseenalainen maali aiheutti parranpärinää ja ihmetystä molemmissa joukkueissa, mutta maali toki hyväksyttiin. Tässä vaiheessa ajatukset olivat vain tuossa tilanteessa ja vaikutti siltä, että ottelun lopusta tulee tulikuuma. Kentälle vaihdettu Levy otettiin takaisin vaihtoon tilanteen rauhoittelemiseksi. Huima jatkoi pyöritystään ja onnistui kaventamaan tilanteeksi 3-1, sekä teki toisenkin maalin, joka jätettiin hyväksymättä koska tilannetta edelsi paitsio. Lopussa JoPS kuittasi vielä kahdesti vastaiskuilla: ensin Miika Nevalainen ja lopulta Joona Pussinen kaunistelivat loppulukemiksi 5-1.
JoPS:n valmentaja Juha Maaranen kommentoi ottelun jälkeen seuraavasti:Sunnuntaina 28.5 pelattiin sarjapisteistä sateisella Varkauden keskuskentällä. Maalittoman ensimmäinen jakson jälkeen pisteet jaettiin lopulta lukemin 1-1.
Ensimmäinen puoliaika alkoi varsin tasaisissa merkeissä. Märkä nurmikenttä toi oman haasteensa molempien joukkueiden peliin ja harhasyöttöjä nähtiin runsaasti. JoPS pyrki pelaamaan tiiviinä nippuma ja liikuttamaan palloa maata pitkin mieheltä toiselle. Warkaus JK puolestaan keskittyi hyökkäämään varsin suoraviivaisesti ja keskittyi erikoistilanteiden luomiseen. Jokainen JoPS:n kenttäpuoliskolta tullut vapaapotku tai sivurajaheitto lähti pitkänä kukkupallona JoPS maalia kohti. JoPS puolusti ryhdikkäästi ja tauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toinen puoliaika potkaistiin käyntiin jälleen kerran tasaisissa merkeissä, mutta tällä kertaa JoPS lähti prässäämään pykälän ylempää. Warkaus JK joutui vetäytymään syvemmälle omalla puolelleen ja onnistuneen prässäämisen seurauksena nähtiin ottelun avausmaali. JoPS löi painetta syvällä Warkaus JK:n kenttäpuoliskolla, jonka seurauksena hyvät katkon jälkeen pallo ajautui Raino Hariselle. "Raipe" näki tilaisuutensa tulleen ja tsippasi vastustamattomasti Warkaus JK:n maalin takanurkkaan. Vierasjoukkue JoPS siirtyi johtoon kun peliä oli pelattu 49 minuuttia. Maalin jälkeen oli vielä tovin tasaista, mutta pikku hiljaa kotijoukkue Warkaus JK syttyi taistelemaan sarjapisteistä ja alkoi vyöryttää hyökkäyksiään kohti JoPS:n maalia. Ottelua oli pelattu 62 minuuttia kun Warkaus JK onnistui pujahtamaan laidasta läpi ja pääsi nokikkain JoPS-maalivahti Mikko Sokkasen kanssa. Warkaus JK:n hyökkääjä syötti vielä takatolpalle hiipineelle Jesse Simoiselle, joka tasoitti ottelun päivän selvän paitsiomaalin muodossa. Avustava erotuomari nukahti pahemman kerran ja peli oli tasan.
Maalin myötä kotijoukkue sai entistä enemmän virtaa ja pakotti JoPS:n puolustuskannalle. Hyvä taistelu riitti kuitenkin pisteeseen, eikä lisäosumia nähty lukuisista kotijoukkueen erikoistilanteista huolimatta.
JoPS:n valmentaja Juha Maaranen kommentoi ottelun jälkeen seuraavasti: "Ihan ok peli. Ekalla jaksolla taas paljon hyviä juttuja, mutta loppua kohden paine kasvaa. 4 ottelua ollaan nyt pelattu ja kolmea niistä johdettu vielä tunnin kohdalla. Kaipa se kertoo jotain, mutta jalkaa tulee joka askeleella lisää. Raipe teki taas sen mitä vain Raipe osaa ja mies on joka viikko entistä terävämpi ja vaaralisempi. Toki harmittaa, että kaveri rokotti paitsiomaalilla, mutta päätuomari oli muutoin erittäin hyvä."
Eilen lauantaina pelattu paikalliskamppailu päättyi lopulta tasatulokseen 1-1 (1-0). Ensimmäinen puoliaika mentiin tasaisissa merkeissä vaikkakin JoPS oli aavistuksen niskan päällä. JoPS hallitsi enemmän palloa ja vyörytti hyökkäyksiään. Vierasjoukkue SC Riverball puolestaan keskittyi puolustamaan ja onnistui siinä kohtalaisen hyvin. Avausmaali nähtiin kuitenkin kotijoukkueen toimesta kun Eemi Porento rikkoi kuparisen ottelun 16. peliminuutilla. Tämän jälkeen edettiin edelleen JoPS:n komennossa, mutta kovinkaan montaa todellista maalipaikkaa ei avausmaalin jälkeen nähty. Sen sijaan SC Riverball sai ainoan vaarallisen tilanteensa juuri ennen taukoa, mutta kotijoukkueen onneksi maaliin johtanut tilanne hylättiin lopulta paitsion vuoksi. Näin ollen tauolle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa 1-0.
Toinen puoliaika alkoi JoPS:n kannalta varsin sekavissa merkeissä ja vierasjoukkue pääsikin peliin mukaan entistä paremmin. JoPS menetti pallonhallintansa ja samassa pallottomien pelaajien liike alkoi hiipumaan. Vierasjoukkue Riverball alkoi hallita kenttätapahtumia ja painostuksen päätteeksi JoPS sortui käsivirheeseen ja pallo pilkulle. JoPS:n maalilla pelannut Jussi Nevalainen torjui Klaus Nevalaisen laukauksen ja JoPS säilytti johtoasemansa. Tästä huolimatta ote säilyi vierasjoukkueella ja JoPS pääsi vain varsin ponnettomiin vastahyökkäyksiin. Riverball tasoitti ottelun 88. peliminuutilla. Lyhyen kulmapotkun jälkitilanteesta syntynyt hässäkkä päättyi lopulta kotijoukkueen epäonneksi tasoitusmaaliin, jonka lopulta viimeisteli Perttu Rytivaara. Tämän jälkeen ei enää ihmeitä nähty, joten pisteet tasattiin varsin oikeutetusti 1-1.
Joensuun Palloseura matkusti lauantaina 13.5 Jyväskylään, jossa Viitaniemen tekonurmella vastaan asettui FC Vaajakoski. Unelma-alun jälkeen JoPS joutui taipumaan lopulta 2-1 (0-1).
Ensimmäinen puoliaika alkoi parhaalla mahdollisella tavalla: JoPS sai vapaapotkun heti ottelun alkuun ja Eemi Porennon keskitys löysi Raino Harisen, joka puski vastustamattomasti tilanteeksi 0-1 kun ottelua pelattu alle minuutti! Maalin jälkeen ottelu jatkui jonkin aikaa tasaisena, kunnes FC Vaajakoski alkoi hallita kenttätapahtumia. FCV piti paljon palloa ja vyörytti useita hyökkäyksiä kohti JoPS:n maalia. JoPS pääsi hyökkäämään lähinnä vastahyökkäyksillä ja FCV selvitti harvat tilanteet jämäkästi. Vierasjoukkueen harmiksi toppari Antti Kummunmäki jouduttiin vaihtamaan loukkaantumisen vuoksi jo 20. peliminuutilla. JoPS puolusti kohtalaisen hyvin, mutta mitä pidemmälle puoliaika eteni, sitä vaarallisempia maalipaikkoja FCV sai luotua. JoPS:n maalilla huikean ottelun pelannut Mikko Sokkanen otti useita huipputorjuntoja ja säilytti johtoaseman tauolle tilanteessa 0-1.
Toinen puoliaika alkoi ja jatkui samalla kaavalla: FCV piti paljon palloa ja vyörytti useita hyökkäyksiään - JoPS puolestaan taisteli ja puolusti lähes koko toisen puoliajan. Mikko Sokkanen esitti jälleen muutamia huipputorjuntoja, mutta niin vain pitkä painostus kostautui 69. peliminuutilla. FCV sai kulmapotkun ja Peetu Lintisen lähettämä pallo löysi korkeimmalle nousseen Tomi Karlstedtin, joka puski tilanteeksi 1-1. JoPS jatkoi taisteluaan, mutta samalla FCV lisäsi kierroksia koneeseen ja pakotti JoPS:n yhä lähemmäs omaa maaliaan. Pelikellossa 78. minuuttia kun FCV lähetti keskityksen kohti JoPS-maalia. Pallo jäi pomppimaan boksin tuntumaan, jossa Arjan Goljahanpoor pyöritteli hetken ja syötti takaviistoon Matias Kiesilälle, jonka vastustamaton veto painui JoPS:n maalin etukulmaan ja tilanteeksi 2-1. JoPS menetti johtoaseman ja joutui nyt puolestaan hakemaan tasoitusta varsin pitkän puolustamisen jälkeen. FCV liikutteli viisaasti palloa ja piti JoPS:n poissa vaarallisilta maalipaikoilta. Näin ollen pisteet jäivät vääjäämättä Jyväskylään ja JoPS joutui lähtemään kotimatkalle tyhjin käsin, hyvästä taistelusta huolimatta.
Joensuun Palloseuran edustusjoukkueen kausi käynnistyi eilen lauantaina Itä- ja Keski-Suomen yhteisessä III-divisioonassa. Vastaan Koillispuiston tekonurmelle asteli Kurkimäen Kisa, joka korjasi täydet kolme pistettä maalein 0-3 (0-1).
Ensimmäinen puoliaika alkoi KuKi:n komennossa ja avausmaali nähtiin jo ottelun kuudennella peliminuutilla. Laadukas keskitys tavoitti Niko Lehijoen, jonka pusku painui vastustamattomasti JoPS:n maalin takakulmaan. Ensimmäinen puoliaika jatkui KuKi:n pitäessä palloa, mutta myös kotijoukkue JoPS sai puolittaisia tilanteita, sekä jokusen kulmapotkun. Viimeinen terävyys puuttui kuitenkin kotijoukkueen viimeistelystä ja tauolle lähdettiin KuKi:n johtaessa 0-1.
Toinen puoliaika alkoi ensimmäisen tavoin: KuKi hallitsi sitkeästi palloa ja rakensi useita pitkiä hyökkäyksiä. JoPS pääsi hetkittäin paremmin peliin mukaan, mutta joutui tyytymään lähinnä nopeisiin vastahyökkäyksiin ja erikoistilanteisiin. JoPS sai oman mahdollisuutensa nousta taistelemaan pisteistä: reilu 70 minuuttia oli pelattu kun KuKi:n pelaaja sortui käsivirheeseen ja pallo vietiin pilkulle. KuKi:n maalilla hyvän ottelun pelannut Joonas Partanen torjui Kristian Levyn yrityksen ja vierasjoukkue säilytti johtoasemansa. Loppua kohden JoPS alkoi aavistuksen hyytymään ja KuKi sinetöi voittonsa ottelun 86.minuutilla. 0-2 maalin iski vaihdosta kentälle tullut Jukka Janhonen, joka kaunisteli vielä loppulukemat ottelun lisäajalla 0-3.
Ottelun jälkeen JoPS:n valmentaja Juha Maaranen kommentoi avausottelua seuraavasti: "Ainakin jokainen jätkä tekee pirusti töitä kentällä ja se on hyvä pohja mihin rakentaa peliä. Saatiin ottelun tempo sinne mihin haluttiin ja paikat oli myöskin kääntää ottelu. Kyllä se tästä lähtee... pikkuhiljaa."
Kannattajakortin voit ostaa edustusjoukkueen kotipeleistä, joukkueen pelaajilta tai JetSet Bar:sta.
Kannattajakortin edut ja muut lisätiedot löydät Kannattajat-osiosta >>
Joukkue | O | Vo | Ta | Hä | Maalit | Pist |
Hurtat | 14 | 10 | 2 | 2 | 71-27 | 32 |
Riverball | 14 | 10 | 1 | 3 | 41-19 | 31 |
LehPa/3 | 14 | 9 | 1 | 4 | 34-23 | 28 |
FC Nurmes | 14 | 7 | 2 | 5 | 52-41 | 23 |
JoPS | 14 | 6 | 1 | 7 | 42-30 | 22 |
PoPS | 14 | 5 | 1 | 8 | 43-46 | 16 |
JuPS | 14 | 3 | 4 | 7 | 28-54 | 13 |
Keltik/2 | 14 | 0 | 0 | 14 | 12-83 | 0 |