Toinen legenda Palloseuran kunniagalleriaan

2.6.2016 12:55

Joensuun Palloseura nimeää perjantaisen paikallisottelun kunniaksi toisen legendansa. Raipe Harisen seuraksi kunniagalleriaan pääsee herrasmies, jonka peliura jatkuu edelleen puulaakin ja ikämiespelien parissa. Otteluja JoPS:n väreissä on vyöllä noin 150 kappaletta ja tämä oikeuttaa ehdottomasti legendan statukseen. 

Joensuulaisissa urheilupiireissä tunnettu hahmo on tuttu näky katsomoissa ja myös silloin tällöin jälkipeleissä. Kerran HEI, vielä kerran HEI, vielä kerran HEI ja nopee HEIHEIHEI Vekelle!


“ Ura alkoi 1990 11-vuotiaana, kun Tero "Pide" Tahvanainen oli muuttanut Joensuuhun Helsingistä ja vei fudishommiin mukanaan. Sitten lähdettiin seuraan nimeltä Ratanat ja ensimmäinen valmentaja oli Huttusen Timppa, mikä myöhemmin onkin nähty Palloliiton hommissa.


Seuraavien 5 vuoden aikana ensimmäisenä mieleen tulee kuumat paikallisottelut RPT:ta ja JiiPeetä vastaan, missä pelit oli kuumia ja välit kentän ulkopuolella jäätäviä. Moni tietääkin, että näiden vuosien jälkeen on useamman kaverin kanssa pelattu samoissa porukoissa ja pidetty hyviä saunailtoja. Ratanoissa meni siis siihen asti, kun seura nimeltä JoPS avattiin uudelleen ja siellä menikin pelatessa sitten seuraavat 10 vuotta. Seuraan mennessä oli Iikalla ja Paalasen Tinkellä vahvasti oma osansa. Sen jälkeen vuorotyö ja pari lasta veivät mahdollisuuksia olla täysipainoisesti lajissa mukana, joten oli parempi jättää kentät muille ja siirtyä itse luunkovaan Jet Setin puulaakijoukkueeseen, mikä on myös ilo kun on sellaiseen joukkueeseen päässyt.


Uran parhaita muistoja ovat A-junnujen divarikarsinnan ratkaisupelit Joensuussa Rantakylän kentällä ja tokihan kyseessä oli Ilosaarirockin lauantai. Peli saatiin mukavasti siirrettyä jo päivälle ja jätkien kanssa kopissa sovittiin, että hoidetaan peli kotiin ilman mitään jatkoaikoja ja muuta hässäkkää ja lähdetään voittajina rokin viettoon. Voittohan toki tuli, mutta ekana tahkottiin 90 minuuttia ja sen jälkeen jatkoaika ja pilkutkin vielä päälle. Sen jälkeen oli muuten Paavilaisen Juha, joka kävi viimeisenä voittopilkun laittamassa sisälle. Olihan se ihan mukava lähteä pelin jälkeen rokin viettoon. Lisäbonuksena oli se kun Piden kanssa käveltiin Suvantosillalla kohti kaupunkia ja vastustajien bussi ajaa vastaan, niin mikäs siinä oli heille limppapulloja heilutellessa ja näyttää peukkua kotimatkalle. Tietysti Aapuan reissu harjoitusleirille 1995, missä oli huippuolosuhteet treenata ja pelata hyviä joukkueita vastaan. Siellä tajusi miten kaukana Suomi on maailman huipulta, kun vertasi ruotsalaisten pikkukylien ja lähialueitten olosuhteita. Kiva oli bussilla ajella Ruotsin puolelle ja laittaa mankat huutamaan “Den glider in”, kun Suomi oli voittanut vähän aikaisemmin lätkän MM-kullan ja vielä Ruotsissa. Kolmosen pelejä kertyi jotain vähän yli 150, matkalta jäi paljon hyviä muistoja ja myöskin jokunen tuttu tuli lisää pelivuosien aikana…”


Joensuun Palloseuran Legenda #2 Mika “Veke” Karjalainen palkitaan perjantaina 3.6. JoPS - SC Riverball ottelun yhteydessä Keskuskentällä.

Seuraava edustusjoukkueen ottelu


Vuoden 2023 sarja on päättynyt.

Sarjataulukko


Miesten Vitonen - Itä 2023 - A3

Joukkue

O

V

T

H

Maalit

P

OuPa14101371-1731
Keltik Ak.1492359-2329
Hurtat1473455-3524
JoPS1473437-2824
LehPa/31471643-3122
Riverball1453626-4218
JuPS1432922-6611
Keltik/214011310-811